SEURA-AAPINEN

Kalajoen Junkkarit haluaa tällä tiedotteella kertoa toiminnastaan. Tavoitteemme on tarjota monen lajin yleisseurana monipuolista, laadukasta ohjattua toimintaa myös kasvatukselliset periaatteet huomioiden ja kannustaa positiivisilla elämyksillä elinikäisen liikkumisen pariin. Lapselle ja nuorelle urheiluseuraan kuuluminen on arvokas ja tärkeä kokemus tarjoten mahdollisuuden elämyksiin ja kasvuun. Myös vanhemmille urheiluseura tarjoaa mielekästä ajanvietettä.

Junkkariurheilussa painopiste on lasten ja nuorten liikunnassa. Niinpä tärkein lähtökohta on jokaisen mukanaolevan lapsen ja nuoren huomioiminen. Tähän pyrimme kouluttamalla jatkuvasti ohjaajia ja valmentajia.

Seuratoiminnassa tarvitaan monenlaista osaajaa. Tutustu seura-aapiseemme ja tuo oma panoksesi yhteiseen yritykseemme liikunnan hyväksi. Yhdessä toimien saavutamme parhaan tuloksen!

JUNKKARIHISTORIAA

Kalajoen Junkkarit on perustettu 19.1.1930. Voimistelu, yleisurheilu ja hiihto olivat ensimmäisiä seurassa harrastettuja lajeja. Myöhemmin mukaan tulivat muun muassa pyöräily, ammunta ja suunnistus. Jääkiekko eriytyi omaksi seurakseen 90-luvulla. Kuuluisin junkkariurheilija on Jussi Kurikkala, joka saavutti menestystä 30-luvulla. Yleisseurassa lajit ovat vaihdelleet vuosikymmenten saatossa. Tällä hetkellä toimivia lajeja ovat hiihto, painonnosto, yleisurheilu ja suunnistus. Aikuisten kuntoliikunnasta vastaavat kuntojaosto ja koukkupolviklubi.

80-luvulla valmistui Hiihtomaja nykyiseen asuunsa täysin talkoovoimin. Talo on merkittävä kilpailukeskus ja tarjoaa upeat puitteet erilaisille juhlille. Naisjaosto vastaa Hiihtomajan toiminnoista pääosin häitä ja syntymäpäiviä järjestäen.

TOIMINTAYMPÄRISTÖ

Kalajoen Junkkarit on Suomen Liikunnan ja Urheilun (SLU) ja Keski-Pohjanmaan Liikunnan ja Urheilun(KepLi) jäsenseura. Lisäksi jokainen jaosto kuuluu lajiliittoonsa. Yhteistyö Kalajoen kaupungin kanssa toimii erinomaisesti. Kaupunki huolehtii liikuntapaikkojen kunnossapidosta ja merkittävämmät kilpailut järjestetään yhteistyössä. Oppilaitosten ja päiväkotien kanssa pyritään tekemään yhteistyötä mahdollisuuksien mukaan, samoin muiden paikallisten urheiluseurojen kanssa.

Kalajoen Junkkarit on mukana 2-vuotisessa Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa Liikunnan kehittämishankkeessa (LIKE-hanke). Seuraan on palkattu työntekijä, jonka tavoitteena on kehittää koululaisten iltapäivätoimintaa yhteistyössä Kalajoen kaupungin liikunta- ja sivistystoimen kanssa. Hanke on aloittanut 1.3.2009 ja jatkuu vuoden 2011 alkupuolelle saakka.

SEURAN ORGANISAATIO

Kalajoen Junkkareiden toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen. Vuosikokous valitsee puheenjohtajan sekä 8-10 johtokunnan jäsentä. Johtokunnan tehtävänä on toiminnan ja talouden suunnittelu ja toteutus. Jaostoissa on puheenjohtajan lisäksi sihteeri, rahastonhoitaja ja useampi jäsen. Toiminnot jaostoissa on jaettu toiminnan laajuuden mukaan, valmennuspäällikkö ja talkoopäällikkö löytyvät useimmasta jaostosta.
Seuran kirjanpidosta huolehtii Tilitoimisto M. Hauhtonen Oy.

Vuosikokous järjestetään kaksi kertaa vuodessa.
Seurassa toimii johtokunta ja kahdeksan jaostoa. Jokaisella jaostolla on myös oma organisaationsa.
Seuran jaostoja ovat hiihto, jousiammunta, kunto, koukkupolvet, pesäpallo, yleisurheilu, suunnistus ja painonnosto.

TOIMINTA-AJATUS


Tarjota monipuolista, laadukasta ohjattua toimintaa myös kasvatukselliset periaatteet huomioiden ja kannustaa positiivisilla elämyksillä elinikäisen liikkumisen pariin. Tukea huipulle pyrkiviä nuoria urheilijoita valmennuksellisesti.

  • Lasten ja nuorten liikunnalla on suunnaton terveysvaikutus
  • Lasten ja nuorten monipuolinen liikunta on myös pohjana huippu-urheilulle

”Terve ruumis kaipaa liikuntaa. Reipas liikunta panee veren kiertämään nopeammin ja kaikki elimet toimimaan vilkkaammin. Siitä seuraa mieluisa hyvinvoinnin tunne, hyvä ruokahalu ja makea uni. Reipas liikunta vahvistaa lihaksia, sydäntä, keuhkoja ja kaikkia elimiä. Sen avulla koko elimistömme varttuu voimakkaaksi. Harrastamalla varsinkin kasvuvuosina monipuolista liikuntaa saamme ruumiimme kehittymään sopusuhtaiseksi. Terveellistä liikuntaa on ulkoilmassa suoritettu ruumiillinen työ, samoin kuin juoksu, soutu, uinti, hiihto, luistelu jne. Joka päivä käytän ainakin 1,5 tuntia reippaaseen liikuntaan ulkoilmassa.”

Lähde: Artturi Salokannel ja Severi Savonen. Suomen poikien ja tyttöjen oma terveysopas vuodelta 1940.

SEURATOIMINNAN TAVOITTEET

  • URHEILULLISET TAVOITTEET

Käytännössä pyrimme tarjoamaa kannustavan harrastusilmapiirin opettamalla lajien perustaitoja ja hieman hienouksiakin

Monipuolista kaikkia elinjärjestelmiä kehittävää harjoittelua biologiset herkkyyskaudet huomioiden

  • KASVATUKSELLISET TAVOITTEET

kasvattaa sosiaalisia ja hyvin ryhmässä toimeentulevia ihmisiä

sisäistää hyvät käytöstavat

sisäistää liikunnallinen ja terveellinen elämäntapa

kasvattaa pitkäjänteisyyteen

OPERAATIO PELISÄÄNNÖT

Operaatio Pelisääntöjen tavoitteena on oppia keskustelemaan ja kuuntelemaan oman ryhmän väkeä – niin lapsia kuin aikuisiakin. Yhdessä löydetään pelisäännöt, joita ryhmässä noudatetaan, jotta pienet ja isot voivat olla tyytyväisiä lasten harrastukseen.

Seurassa toimivat ryhmät tekevät pelisäännöt kunkin lajikauden alkaessa.

SINETTISEURA

Sinettiseuroissa johtavana periaatteena on kaikista mukana olevista lapsista huolehtiminen. Hiihto ja painonnosto ovat lajiliittojensa Nuori Suomi-sinettiseuroja. Sinetti kertoo laadukkaasta toiminnasta ja myös velvoittaa seuraaviin lupauksiin;

  • Seurassa otetaan huomioon JOKAINEN lapsi ja nuori
  • Junioritoiminnassa pidetään mielessä kasvun ohjaus ja monipuolisuus
  • Seurassa on kirjalliset pelisäännöt
  • Seuralla on ohjaajien ja valmentajien motivointi- ja koulutusjärjestelmä
  • Seurassa on NuoriSuomi -materiaalit käytössä

YMPÄRISTÖOHJELMA

Luonto tarjoaa mahtavat puitteet liikkumiselle! Liikenne, varusteet ja peseytyminen ovat suurimpia ympäristön kuluttajia Seurassamme on tehty ympäristöpelisäännöt, joiden tarkoituksena on opastaa, kuinka jokainen meistä voi omalta osaltaan toimia ympäristöystävällisemmällä tavalla ja samalla jopa säästää rahaa!.

NÄITÄ ASIOITA ARVOSTAMME JUNKKAREISSA

Arvot ratkaisevat, miten ajattelemme ja toimimme. Ne määräävät, mitä pidämme tärkeimpinä asioina ja tavoitteina.

Perusarvojamme ovat;

  • positiivisuus
  • reilu peli
  • elämyksellisyys
  • monipuolisuus
  • tasa-arvo
    - seuran toiminnassa otetaan huomioon kaikki ikäluokat sekä molemmat sukupuolet
  • kasvatuksellisuus
    - toiminnassa otetaan huomioon lasten ja nuorten ikään liittyvät erityispiirteet ja korostetaan hyviä elämän arvoja
  • avoimuus
    - seura tiedottaa toiminnastaan avoimesti ja seuraan ovat kaikki tervetulleita
  • yhteistyökyky ja –halu
    - toiminta perustuu yhteistyöhön eri sidosryhmien kanssa
    (yritykset, yhteisöt, kaupunki, muut seurat)
  • vakaa talous
    - toiminnan perusta on vakaa talous

TALOUS

Tärkeimmät tulonlähteet ovat kaupungin toiminta-avustus, jäsenmaksut, talkootoiminnan tulot ja yrityssopimukset. Kuluerät vaihtelevat lajin mukaan koostuen pääosin osallistumismaksuista, lisensseistä sekä kilpailu- ja leirimatkoista. Jokainen jaosto vastaa taloudestaan varsin itsenäisesti.

Seuramaksun vastikkeena jäsenet saavat

  • oikeus osallistua vuosikokoukseen
  • erilaisten seuratapahtumien järjestäminen (päättäjäiset, kilpailut)
  • http://www.kalajoenjunkkarit.fi – sivuston ylläpito ja kehittäminen
  • koulutus (seura kustantaa valmentajien ja ohjaajien seuratoimintaan liittyvät koulutukset)
  • seuran yhteistyökumppanit löytyvät seuramme nettisivuilta. Seuraväeltä toivotaan näiden elintärkeiden kumppaneiden palvelujen käyttämistä

Seuramme jäsenmaksun suorittaminen on erinomainen tapa tukea laajaa ja arvokasta työtämme lasten ja nuorten hyväksi.

SEURAN YHTEYSTIEDOT

Kalajoen Junkkarit ry
c/o Tilitoimisto M. Hauhtonen Oy
Savisilta 1
84100 Ylivieska

Puheenjohtaja
Kalle Junnikkala

LISÄTIETOA SEURAMME TOIMINNASTA LÖYDÄT NETTISIVUILTAMME

http://www.kalajoenjunkkarit.fi

TERVETULOA MUKAAN TOIMINTAAMME!


Kalajoen Junkkarit ry

c/o Vivia Talouspalvelut Oy
Savisilta 1

84100 Ylivieska
Y-tunnus 0185922-0

Yhdistysrekisterinumero 120.904